Vuodesta 1956 lähtien yhtiömme on tehnyt kaikkensa parantaakseen prosessiteollisuuden turvallisuutta. Perusperiaatteemme on yksinkertainen: kaikilla työntekijöillä – sekä teillä että meillä – on oikeus turvalliseen työympäristöön. Toiveemme on, että kaikki työntekijät kaikkialla voivat joka päivä palata töistään kotiin yhtä terveinä kuin he sinne lähtivät. Lisäksi haluamme suojata asiakkaidemme prosesseja – mukaan lukien omaisuutta, laitteita ja liiketoimintaa – tuhoisilta räjähdyksiltä. Pyrimme saavuttamaan nämä tavoitteet tarjoamalla ratkaisuja, jotka täyttävät asiakkaidemme tarpeet kaikkialla maailmassa. Kokoamme ratkaisut parhaista mahdollisista järjestelmistä, osista ja palveluista, jotta asiakkaana saisit parhaan mahdollisen vastineen IEP Technologies -sijoituksellesi.

Randy Davis
Toimitusjohtaja

iep-ceo

IEP Technologies muodostettiin neljästä Yhdysvalloissa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa, Saksassa ja Sveitsissä toimineesta räjähdyksensuojausalan yrityksestä. Yhteisten teknologioiden, järjestelmäsuunnittelumenetelmien ja kohteista kertyneiden kokemusten avulla suunnittelemme ja valmistamme syttyvistä pölyistä ja höyryistä aiheutuvilta uhkilta suojaavia aktiivisia ja passiivisia räjähdyksensuojausratkaisuja koko maailman markkinoille.

IEP Technologies sai HOERBIGER-konsernin liiketoimintasegmentin syyskuussa 2015.

Segmentin nimeksi valittiin HOERBIGER Safety Solutions. HOERBIGER-konserni on maailman johtava suorituskyvyn määrittävien komponenttien ja järjestelmien toimittaja, joka toimii öljy-, kaasu-, prosessi- ja autoteollisuudessa sekä kone- ja tehdastekniikan aloilla. Lisätietoa löydät Hoerbiger Safety Solutions -sivulta.


Tavoitteemme on tarjota maailman edistyksellisimpiä räjähdyksensuojausjärjestelmiä asiakkaillemme kaikkialla maailmassa.

Teemme sen suunnittelemalla parhaat suojausratkaisut, valmistamalla innovatiivisia räjähdyksensuojauskomponentteja ja tarjoamalla tarkkaa kohdesuunnittelua sekä asiakkaidemme tueksi helposti tavoitettavia myynti-/palvelualan ammattilaisia ja ohjelmia, kuten "You First" -asiakastyytyväisyysohjelman, jolla vahvistamme koko IEP Technologies -organisaation sitoumusta tehdä kaikki mahdollinen asiakastyytyväisyyden varmistamiseksi.

IEP Technologiesin juuret ulottuvat 1950-luvun alkuun. Tuolloin yhtiö nimeltä Graviner Ltd. alkoi asentamaan teollisiin kohteisiin ensimmäisiä räjähdyksensuojauslaitteita.

Gravinerilla ymmärrettiin yrityksessä kehiteltyjen teknologioiden arvo ja se, miten näillä teknologioilla voitaisiin suojella teollisia prosesseja kaasu- ja pölyräjähdyksiltä. Vuoteen 1959 mennessä Gravinerin järjestelmillä oli onnistuttu tukahduttamaan jo 35 teollisuusräjähdystä.

Vuonna 1959 Graviner lisensoi suojausteknologiansa yritykselle nimeltä Fenwal. Tätä seuranneina vuosikymmeninä kumpikin kehitteli teknologiaansa omalla tahollaan, laajensi toimintaansa ja kasvatti tuotevalikoimaansa vastatakseen globaalien markkinoiden tarpeisiin. Vuonna 2000 edelliset kaksi yritystä muodostivat yhdessä INCOMin kanssa Kidde Group -konsernin. Yhteinen konserni antoi yrityksille ainutlaatuisen mahdollisuuden jakaa kokemuksiaan, yhdistää resurssejaan ja nousta yhdessä maailman johtavaksi teollisen räjähdyksensuojauksen asiantuntijayritykseksi.

IEP Technologiesin menestystä todistavat tuhannet viimeisten 60 vuoden aikana asennetut IEP-järjestelmät, tutkijoidemme ja insinööriemme vertaansa vailla oleva osaaminen sekä haltuumme vuosien saatossa kertynyt räjähdystulosten ja suojauskohdetietojen tietopankki. Olemme myös onnistuneet tuottamaan merkittäviä innovaatioita:

  • Testauslaitoksen perustaminen ja kalibroitu testimenetelmä, jolla pystymme tuottamaan tarkkoja ja toistettavia tuloksia suunnitelmien tarkistamista varten;
  • Tietokoneavusteinen suunnittelumenetelmä, jolla laitteet kyetään suojaamaan määrittelemällä odotetut alennetut räjähdyspaineet kaikille tietyn tehdaskokonaisuuden laitteille;
  • Yhtiön kehittelemät täysimittaiset räjähdyksensuojaustestit, joilla pystytään varmentamaan suunnitelman tukityökalut;
  • Täysimittaisten kohdesuunnitelmakokeiden käyttö järjestelmäsuunnitelmien kvantifioimiseen tarvittavien tietojen keräämiseksi.
  • Markkinoille tuodut innovaatiot, kuten ainutlaatuinen kaksitoiminen tukahduttamisjauhe, väärille aktivoinneille altistumaton dynaaminen paineilmaisin ja usealle vyöhykkeelle määriteltävät ohjauslaitteet;
  • Edistyksellinen, yhteyksien suojaamisessa käytettävä laskentamenetelmä, jota soveltamalla kyetään määrittelemään kohdat, joissa eritysventtiilit ja kemialliset sammutusesteet toimivat tehokkaimmin;
  • Ainutlaatuinen menetelmä, jonka avulla kyetään määrittämään räjähdyksensuojaustoimien suorituskyky (luotettavuus), ja siten kehittämään entistäkin tehokkaampi suojaussuunnitelma;

Nykyisin IEP Technologies tukahduttaa joka kuukausi 2–4 teollista räjähdystä.

iepFacility

IEP Technologies – USA
IEP Technologies, LLC
417-1 South Street
Marlborough, MA 01752
Tel: +1-855-793-8407
Fax: +1-508-485-3115


Facility-UK

IEP Technologies – UK
IEP Technologies
Unit 1, Neptune Business Centre
Tewkesbury Road
Cheltenham, GL51 9FB
Tel: +44 (0) 1242 283 060


swissFacility

IEP Technologies – Switzerland
IEP Technologies
Roetzmattweg 105
CH-4603 Olten
Tel: +41 (0) 62 207 10 10
Fax: +41 (0) 62 207 10 11


germanFacility

IEP Technologies – Germany
IEP Technologies GmbH
Kaiserswerther Str. 85c
D-40878 Ratingen
Tel: +49 (0) 2102 5889 0
Fax: +49 (0) 2102 5889 111


Microsoft Teams image 3

Hoerbiger/IEP Test Facility


IEP Technologies – Turkey
Sehit Fethi Bey Cad.
No.41, Kat 3, Daire 302,
Konak, Izmir, Turkey, 35210
Tel: +90 232 484 4412
Fax: +90 232 484 4413


IEP Technologies – France
(HOERBIGER Safety Solutions)

140 Rue de 12ème Régiment de Zouaves
BP 60938
84091 Avignon Cedex 09
Tel. : +33 (0) 4 90 86 01 01


IEP Technologies – China (HOERBIGER Safety Solutions)
119 Gui Qing Road
Shanghai, China, 200233
Tel: +86 21 6485 0855 Ext 8211


IEP Technologies – South East Asia (HOERBIGER Safety Solutions)
77 Joo Koon Circle
Singapore 629097
Tel: +65 8127 0321


IEP Technologies – Latin America (HOERBIGER Safety Solutions)
Rod. Anhanguera, Km33
Pq. Empresarial Anhanguera - Rua Osasco, 1.020
Cajamar - SP - Cep 07753-040 BRAZIL
Tel: +55 (11) 4446-7400


IEP Technologies - Korea
(HOERBIGER Safety Solutions)
Tel: +82 10 2579 8077


IEP Technologies - Malaysia
(HOERBIGER Safety Solutions)
Tel: +6012-3783969



Oletko huolissasi laitoksesi räjähdysvaarasta?
Pyydä asiantuntijan mielipide jo tänään!